torstai 26. syyskuuta 2013

Aktiivinen arki

01
Annika Korhonen,18, on aktiivinen ihminen. Yksi hänen pääasiallisista harrastuksistaan on cheerleading, jonka ympärillä hänen muu viikkonsa treenien suhteen yleensä pyörii.
03
Lauantaiaamuna pieni joukko kerääntyy Herajärven ala-asteen liikuntasaliin. Kyseessä on cheerleading treenit. Ensin venytellään paikat vetreiksi ja puhutaan vähän, mikä olisi tämän päivän treenien ohjelma.

02
Venyttelyjen jälkeen aloitetaan alkuverryttelyt. Niihin kuului punnerruksia, hyppelyä ja kuvassa näkyvää karhukävelyä.

04
Sitten onkin aika aloittaa!  Tässä lajissa on oltava hyvä tasapaino niin olkapäillä seisovalla, kuin maan tasalla seisovalla. Tasapainon etsinnässä ei pidetä kiirettä ja toisia tuetaan parhaan mukaan.
06
Muutamien harjoitusten jälkeen oikea tasapaino alkaa löytyä helpommin ja helpommin. Ympärillä olevat ovat silti valppaina, jos jotain sattuu.
05
Viimeisimmissä nostoissa ylhäälle nostettava cheerleader uskalsi myös ottaa vähän rennommin ja seisoa juuri siinä asennossa, jossa hänen kuuluu kisoissakin olla. Hymy vain puuttuu kasvoilta.
07
Treenien loputtua vielä venytellään ja keskustellaan, mitä on luvassa seuraavalla kerralla.

08
Tiistaina Annika suuntaa heti koulun jälkeen salille. Koska hän toimii cheerleadingissa nostajana, on hänen treenattava paljon käsiään.

10
Annika uskaltautuu myös kuntosalin alakerran punttisalille testaamaan ''kovempia'' laitteita.

11
Lopuksi on vielä aikaa muutamalle punnerrukselle.
12
Tiistai iltana Annika antaa itselleen vähän omaa aikaa, mutta senkin hän tekee kuntoilun merkeissä. Tänään on luvassa agilityä Annikan koiran Pyryn kanssa.
13
Välillä kaikki ei mene niinkuin pitäisi ja useita toistoja pitää tehdä. Pyryä ei kiinnostaisi ollenkaan mennä putkeen, vaan hän jäisi mieluummin tutkimaan kaikkea muuta.

14
Muutaman onnistuneen kierroksen jälkeen on aika hengähtää ja ehkä vähän poseerata kamerallekkin.

15
Viikko loppuu ratsastustuntiin, joka pidetään Kannonkosella Teemmä- nimisellä tallilla. Tälle tunnille Annika on saanut 4- vuotiaan Aino nimisen Suomenhevosen.

16
Annika heittää takkinsa pois ja hyppää hevosen selkään. Vaikka ilma on viileä hän sanoo ettei tarvitse takkia, koska joutuu kuitenkin tekemään koko kropallaan töitä hevosen selässä ja siinä tulee kuuma. Tunti aloitetaan ravaamalla maneesia ympäri, jotta hevoset lämpenevät.

17
Kun on saatu lämmiteltyä kentälle muodostetaan kaksi kolmen hengen ympyrää, joissa laukataan. On tärkeää, että välit saadaan pysymään tasaisina. Tämän lisäksi tunnilla harjoiteltiin pohkeenväistöä.

18
Tunnin päätteeksi hevoset ohjataan kentän keskelle riviin, jossa niitä kiitetään hyvästä tunnista ja opettaja kertoo palautteen.

lauantai 24. elokuuta 2013

Muu maa mustikka

Mervi ja Leena Hänninen ovat kovia marjojen metsästäjiä. Marjat kerätään vanhanaikaisesti käsin ilman poimureita. Tällä kertaa vuorossa oli mustikoiden metsästys.

Kumpparit jalkaan, kävelykeppi sekä sangot käteen ja menoksi! Leena Hännisen mukaan paras mustikkasaalis löytyy aivan läheltä hänen kotipihaansa.

Kun sopiva paikka on löytynyt poimiminen voi alkaa.

Tällä kertaa mustikat ovat olleet makeita ja suuria.

Välillä on hyvä levähtää vähäksi aikaa ja katsella ympärilleen, mistä poimia seuraavat mustikat.

On aika lähteä takaisin kotiin saaliin kanssa. Takaisin mennessä on vielä pidettävä silmä tarkkana mahdollisten hyvien apajien varalta.

Reissun päätteeksi on hyvä istahtaa ja verrata kumpi sai kerättyä enemmän. Välistä voi syödä myös muutaman mustikan.